keskiviikko 26. elokuuta 2015

Koko kesän ihan pihalla

Kesä oli ja meni. Loppu tuli kyllä kuin veitsellä leikaten tänä aamuna.

Keväästä tähän päivään tuli taas tehtyä monenmoista, lähes yksinomaan pihalla. Säistä huolimatta.

Näin jälkeenpäin on sellainen olo, etten saanut kesällä aikaiseksi mitään, ainakaan näkyvää. Mutta kun rupeaa palauttelemaan mieleensä, niin syntyihän sitä yhtä ja toista.

Tontilla majaa pitävät puskat tuli taas rapsittua oksasaksilla, ihan kaikki (eikun oho, yks muuten jäi vielä, jääköön kevääseen). Yhden jättipensaan pistin jopa puoliksi ja revin hyvinleviävää viholaista ja sen juurakkoa maan alta pois neliötolkulla, jotta saisin sen kuriin. Kaksi marjapensasta pääsi samassa yhteydessä eläkkeelle. Saattohoitona ja kirosanojen saattelemana lapioittin märkänä niiiiiin painavaa savea useamman kuutiollisen pois mullan tieltä. Sitten lapioittin sen saman saven toiseen paikkaan ja tasoittelin sillä kuoppia. Sitten kärrättiin kymmeniä kottarikuormia multaa sinne tänne ja viskeltiin siemeniä päälle. Vaikka epäilin kunnon rapistuneen kesällä, niin haba kasvoi :)

Sen jälkeen sain jonkun hullun puhdin ja perustin kasvimaan. Mikä älli! Enhän mä ikinä muista/viitsi kitkeä tai muuta. No, sen kuitenkin tein. Ja kitkemisen välttämiseksi havahduin jopa haraamaan rikkaruohot ihan pienenä, joten kuin ihmeen kaupalla porkkanat ja sipulit eivät hautautuneetkaan savikan ja saunakukan alle kokonaan. Mutta sitten tuli muurahaiset ja popsi punasipulit. Sitten tuli kylmä ja hidasti ihan kaikkea. Sitten tuli märkää, mä-mä-märkäääää, ja märkääkin vielä...  Kun märkyydestä päästiin, tuli polttava helle ja kuivuus.

Eilen taskulampun valossa kävin katselemassa, saatamme saada hyvällä tuurilla 5 valkosipulia ja muutaman babyporkkanan (koska harvennus jäi vähän huonolle). Niin ja kaksi kehäkukkaa kukkii... ei kukkeimman kesän aikaan vaan nyt.

Ja se suurin vitsaus.... kusiaiset! Tein mä sitten mitä tahansa tänä kesänä, aina oli jalat vesikelloilla, kun nuo pienet ilkiöt puolusti maanalaista linnoitustaan... ripustin pyykkiä, keräsin marjoja, konttasin kasvimaalla (silloin alkukesästä)... aina kusiaiset seurana. Mukava, että on seuraa... prkl

Mistään näistä ei ole olemassa julkaisukelpoista kuvaa, jotain vaihekuvia sentään otin kotialbumia varten, mutta yksityisyyden varjelun nimissä jätän ne kuitenkin blogista pois.




Vähän ennen loppurutistusta nypein marjat pensaista ja tein elämäni ekan kerran itse mehua. Sadekesän ansiosta marjat oli valtavia!




Kunniaa en kokonaan ota itselleni, vaan anoppikokelasta tuli konsultoitua näin ekalla kerralla kovastikin. Josko jo ensi vuonna selviäisin ihan itse.

Tässä vaiheessa jo melkein päätin, että pihahommat saisi tältä vuodelta riittää. Sisällä odottaa liuta käsityö- ja kortti-ideoita, puhumattakaan vaikka ihan perinteisistä kotitöistä. Sain kuitenkin eilen vielä inspiraation viimeisen kesäpäivän kunniaksi aloittaa kaksi kesää suunnitellun kivetyksen talon taakse.



Materiaalit, päivänvalo ja pouta loppuivat kuitenkin kesken. Siksi kivien raosta puuttuu kivituhka ja kuvan ulkopuolelta koko kivetystäkin vielä monta metriä, mutta pääasia, että sain alotettua. Nyt se on kesken, eikä aloittamatta. Psykologinen vaikutus silläkin kai... Loppu saa suosiolla jäädä ensi kesään. On sitten syksy ja kevät aika koota sopivia kiviä, jotta voi jatkaa heti keväänkorvalla.

Kuten käsitöissäkin, nälkä kasvaa syödessä ja pitkä työlista ensi kesäksikin on jo valmiina. Oksasakset, lapio ja kottikärryt saavat kovaa kyytiä heti keväällä. Nyt uhittelen jättäväni pihan oman onnensa nojaan, haravointia lukuunottamatta, ja keskityn muihin projekteihin... Ehkäpä blogissakin alkaa taas elämä. :)

PS: Pihalla olisi nytkin poutaa, mutta tuulista. Ja ihan syksyn väristä. Julistan kesän päättyneeksi.

2 kommenttia:

  1. Olipa ihana postaus. Tuli vain mieleen mainoslause: "elämä on" 😃. Hyvää syksyä!

    VastaaPoista
  2. Sinä oot kyllä sellanen työmyyrä. Peukut sille!
    Kati

    VastaaPoista