maanantai 30. syyskuuta 2013

Aika monta metriä pientä verhoa...

Minun piti tehdä verhot. Ostin uuden verhotangon ja menin kangaskauppaan. Kangaskaupassa huomasin, että olin unohtanut muistilapun ikkunan koosta kotiin. Muistelin ja olin varma asiastani. Ostin kankaan. Heti kotona huomasin, että kangas oli ainakin 30 cm liian lyhyt, sillä olin muistanut pienen ikkunan korkeudeksi sen oikean leveyden. Marssin parin päivän päästä uudelleen kangaskauppaan ja ostin 30 cm pitemmän palan samaa kangasta.

Luulitko, että se riittää kömmähdykseksi? Ei minun tapauksessani. Nimittäin eihän koko verhotankoa tässä vaiheessa ollut vielä kiinnitetty, minä nyt vain puhkuin intoa ja halusin pian valmista. Eräänä kauniina iltana verhotanko sitten kiinnitettiin ja kun sitten mittasin, minulla oli jälleen liian vähän kangasta!


Näyttäisikö tämä aina tältä? Enkö koskaan saa tähän aikomiani verhoja?

Meinasin, että ompelen kaksi palaa yhteen ja laitan sauman päälle nauhan, mutta sitten kun lauantaina lopulta pääsin asian äärelle, kangaskauppa oli enää niin vähän aikaa auki, etten uskaltanut jättää mitään mokan mahdollisuutta ja hain kolmannen palan kangasta, nyt kerralla oikean mittaisen.

Sain myös tutulta vinkin uudesta tuttavuudesta: Monsoon-verhonauhasta, jonka avulla välttyisin tankokujan tekemiseltä.


Halkaisin kankaan (tarvitsin vain kapeat verhot). Ompelin ostamani verhokankaan kerralla(!) oikeaan kokoonsa ja monsuuninauhan sen yläreunaan ja avot - verhot olivat lopulta valmiit.



Ja ajattele! En edes epähuomiossa vetänyt yhtään lankasuoraa, olin siis lopultakin oppinut edellisestä verhomokastani!

Nyt minulla on sitten kappakankaat valmiina, jos vaikka joskus tarvitsen. Kangas itsessään on aivan IHANA ja sen ulkoreunoilla on tuo täysinäisempi kuvio, joten halkaistuna se on täydellinen kappa. Enää puuttuu se ikkuna, mikä olisi kappaa vailla, metrejä tulisi nyt vaikka vähän isompaankin ikkunaan

torstai 26. syyskuuta 2013

Kivenhakkaajan kylä

Olipa kerran pihasauna. Pihasaunaan tulvi vesi. Niinpä pienen pihasaunan sokkeli päätettiin kaivaa esiin ja upottaa ympärille salaojat ja sadevesikaivot, jotta pienen pieni pihasauna ei hukkuisi.


Pihasauna piti kuitenkin kauheasti kaikesta kauniista. Rikkaruohot, voikukat, juolavehnä ja muut innokkaat kaverit eivät kuitenkaan olleet saunan mielestä kovin kauniita ja saunan ystävä, ruohonleikkuri, ei niihin kaikkiin yltäisi, jos ne pääsisivät liian lähelle saunaa ja sen uusittua sokkelia. 

Sauna päätti kutsua kylään uuden tuttavansa, kivenhakkaajan.


Kivenhakkaaja kierteli nurkkia ja kaarteli pientareilla ja ehdotti saunalle, että sauna kehystettäisiin kivillä. Malliksi yhtenä iltana syntyi alku, jota sauna jäi ihmettelemään ja miettimään, olisiko se kaunis ratkaisu. 


Saunan miettiessä kivenhakkaaja teki polun liuskekivistä, jotta saunan sukkia ei hiertäisi tuore santa. 

Lopulta sauna oli varma asiastaan ja se pyysi kivenhakkaajaa jatkamaan. Kivenhakkaaja vietti illan jos toisenkin hiekkakuopan reunamilla ja etsi saunan arvolle sopivia kiviä. Ensin rima oli korkealla, ja piti olla lähes säännöllisen pyöreää ja sileää ja isoa kiveä, mutta lopulta kivenhakkaajankin oli taivuttava ja laskettava rimaa. Näillä seuduilla ei niin vain sellaisia kiviä löydetä ja talvi painaa niskaan. 


Kivenhakkaaja kaivoi, nuiji kumivasaralla ja uhmasi välillä kovaakin tuulta kanniskellessaan erikokoisia kiviä. Toiset sai upottaa hennosti ja parilla lyönnillä korko oli sopiva, toiset piti kaivaa 20-30 cm syvällä, jotta sileä pinta olisi samassa tasossa. 


Lopulta, monen hikisen illan päätteksi, sauna oli reunuksensa saanut. Kivenhakkaajalla oli koko kroppa kipeä, kädestä oli hävinnyt puristusvoima ja selkä oli särkyinen ja jumissa monta päivää, mutta saunan kiitollisuus ystävän avusta palkitsi ja pienet säryt unohtuivat nopeasti. Oli se sen vaivan arvoista. 

Ja hinta? nolla euroa!

maanantai 16. syyskuuta 2013

Salainen virkkausystävä 1 / 2013

Lähdin mukaan Salainen virkkausystävä 2013 -rinkiin.

Tänään sain hakea ensimmäisen pakettini! Voi sitä jännityksen määrää!

Kun sain paketin käteeni, saatoin vain ihastella. Jopa osoitelappu ja koko kuori oli koristeltu teeman mukaan. Hienoin paketti, jonka olen koskaan saanut. Kuvaa en tähän laita, koska siitä paljastuisi osoitettani myöten kaikki, joten voitte vain mielikuvituksessanne kuvitella sen.

Sisältökin oli mainio!


Ravintoa sielulle, ruumiille ja käsille. Tuo Nalle-lankakin on sellaista, etten ole raaskinut ostaa vaikka ihaillut olenkin. Jeeee!!!

Kiitos salainen virkkausystäväni!

perjantai 13. syyskuuta 2013

Kohtuullisen nopea piiras melkein yllätysvieraille



En aio ryhtyä ruokablokkaajaksi, mutta sellaiset reseptit ajattelin jakaa, joista on tykätty. Toinen motiivini on se, että olen tätä ohjetta joskus kaivannut tien päälläkin, enkä muista pohjan suhteita tai paistolämpötilaa ikinä missään muualla. Ja kolmaskin motiivi on: juuri tämän ohjeen kohdalla on keittokirjan välissä kananmunaa, enkä tiedä kauan tuo sivu kestää ehjänä. Niinpä taas luottoresepti talteen internetin ihmeelliseen maailmaan.

Tämän piiraan valmistelut sujuvat melko nopeasti, joten sen saa nopeasti heitettyä uuniinkin ennenkuin vain-vähän-ennen-saapumista-itsestään-ilmoittavat-vieraat ehtivät ovelle, hyvällä tuurilla.

Pohja

100 gr pehmeää margariinia / voita
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl vettä

Sekoita pehmeä rasva ja jauhot puuhaarukalla ja lisää lopuksi vesi, jotta taikinasta tulee notkeaa. Levitä se voideltuun piirakkavuokaan KÄSIN niin ohueksi kuin saat ja siten että ihan pikkasen pohja nousee myös reunaa vasten. 

Paista pohjaa 225 asteessa (kiertoilmauunissa 200) 13-15 minuuttia.

Täytteet

Tämä on se luova osuus! Voit laittaa väliin lähes mitä tahansa kuten pizzaankin. Itse olen laittanut aika usein kinkkua ja tomaattia, mutta tällä kertaa täytteeksi päätyi pakastimesta maalaisvihannessekoitus ja kaveriksi ehti sulaa kinkkusuikalepussi. 


Varsinaisen täytä-sillä-mitä-jääkapissa-on-täytteen päälle kumotaan juustoraastetta, silleen sopivan runsaasti, että kaikki peittyy. Kaiken komeuden päälle kaadetaan muna-kerma-seos (olenko rakastunut tavuviivoihin?)

2 kananmunaa
2 dl kermaa
1/2 tl suolaa
ripaus valkopippuria
tujaus valkosipulijauhetta
töräys yrttimausteita oman mielen mukaan (mä suosin provenance-sekoitusta, joka antaa vapauden olla miettimättä, mikä yritti sopii mihinkin, kun siinä on jo kaikkea).

tämä keko tuupataan takaisin uuniin noin 20 minuutiksi, jotta juusto sulaa, kananmuna hyytyy ja pinta ottaa sopivasti väriä. 

Piiraan jäähtyessä ehtii vaihtaa ne loput kuulumiset vieraiden kanssa ennenkuin lyö hampaat kiinni illan aikaansaannokseen. 

tiistai 10. syyskuuta 2013

Luottopizzapohja

Olen jo vuosia tehnyt pizzaa samalla ohjeella ja on se joskus onnistunut jopa niin hyvin, ettei sitä omatekemäksi uskottu. :) Syksyllä sain työkaverilta vinkin, jolla tästäkin pohjasta tuli entistä parempi.



Pellillinen pizzapohja

2 dl vettä
1/5 pss kuivahiivaa
1/2 tl suolaa
4 rkl öljyä
rilaus paprikajauhetta
loraus valkosipulijauhetta
4-5 dl jauhoja (mieluummin liian vähän kuin tarpeeksi)

Mausteita voi soveltaakin, viimeksi laitoin taikinaan myös oreganoa... toimii...


Jutun juoni on osin tässä: taikina jätetään tosi löysäksi, sen ei anneta kohota piiruakaan, vaan levitetään pellille (tässä kohtaa laiskempi jo ottaa jauhopussin ja kaulimen, mutta onpa tuo aikaisemmin kiltisti levitetty käsinkin) ja täytetään välittömmästi!

Sitten vaan vartiksi 250 asteiseen uuniin (kiertoilmauunissa noin 215 astetta kai hyvä....) ja eikun syömään.



lauantai 7. syyskuuta 2013

Syysrakkautta

Vieläpä pukkaa toisetkin häät tälle kesälle, vaikkei enää niin kesä olekaan. Ihan kohta pitäisi startata matkaan, joten uskallan tämän jo postata. Eiköhän morsian ole jo kovin kiireinen...


Lahja poimittiin toivelistalta ja kortin tein itse. Kortin sisällä ihana runo:

Sikojen rakkaus

Kun auringon alla
puhkeaa onni,
kun lehmänsä löytää muhkea sonni,
kun kaislikon hauesta hauki saa parin.

Niin mikseivät sitten sika ja sika,
saparon verran ja kärsänsä mitan,
toisilleen vannoisi ikuista valaa:
Oi rakkaani sulle mun kyljykset palaa!

Niin kuu etsii maata,
niin suu etsii suuta,
niin kyyhkyset yhteistä nukkumapuuta,
kun peittojen alla on pehmoista kaksin
ja kahdelle yö ryhtyy suojelijaksi.

Niin mikseivät sitten sika ja sika,
saparon verran ja kärsänsä mitan
toisilleen vannoisi ikuista valaa:
Oi rakkaani sulle mun kyljykset palaa!
              - Ilpo Tiihonen-


Lisää hääaskarteluista juhlien jälkeen... :)