sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Salainen virkkausystävä 2/2013


Salainen virkkausystäväni muisti minua paketilla. Vasta perjantaina oli pakettien viimeinen postituspäivä ja en uskonut vielä pakettia saavani. Itseasiassa olin pois kotoa viikonlopun ja tänään palatessa kirje törrötti postiluukussa. Joku ikävä naapuri olisi sen sieltä onkinut ulos viikonlopun aikana, onneksi asun rauhallisessa talossa ja puketti odotti minua ja roikkui yläilmoissa mahastaan. 

Mutta mikä paketti!!! Taas oli nähty vaivaa pakkaamisen kanssa. Koitin tiirailla, onko kuoren kuva piirretty ja taidokkaasti itse väritetty vai tulostettu. Todellinen taiteilija on kyllä salaisena virkkausystävänäni ja silmää on! 

Salainen virkkausystävä neuloi minulle sukat ja ai että kuinka väri osuikin oikeaan!!! Ja ei huolta, sopivat ovat. Jos _ihan vähän_ on varpaan kärjessä ylimääräistä, niin se ei haittaa yhtään! Ja varret olivat NIIIIN kauniit! Lisää huutomerkkejä!

Virkkauslehtikin oli nappi, melkein ostin sen jo itse, mutta jätin kauppaan, onneksi. Kunhan saan pari projektia alta, tuosta lehdestä löytyy kyllä tekemistä taas. 

Englanninlakun näköinen saippua lähtee tästä kohtsillään kainalossani saunomaan, kiitos suunnattomasti Salainen virkkausystäväni! Olen todella iloinen saamisistani. 

1 kommentti:

  1. Kiva kuulla että paketti oli mieluinen! :) Ja onni onnettomuudessa ettei ollut päätynyt kenenkään muun matkaan, postimiehen/naisen ois kannattanut jättää saapumisilmoitus lappunen, kun ei oo mahtunut kokonaan luukusta. Ja huh että sukat ei olleet aivan vääränkokoiset, vähän pitää minun vielä harjoitella noiden kokojen kanssa tosin! :)

    (Kuoren kuva on piirretty ihan lyijykynällä ja väritetty pro-marker tusseilla, niillä saa kivan tasaista tussausjälkeä.)

    ~Salainen Virkkausystäväsi

    VastaaPoista