tiistai 31. heinäkuuta 2012

Nöyrtynyt neuvostoliittolainen

Niinkuin usein käsitöiden ja etenkin nikkaroinnin kohdalla uho on kova ja sitten joudun nöyrtymään ja toteamaan, ettei se nyt sitten multa sujunut / suju.

Surullisen kuuluisa maustehylly on nyt paikallaan!


Ensinnäkin, minulla ON hyllyyn käytettyihin ruuveihin sopiva terä, olen vaan niin tonttu, etten tunnistanut sitä. Taas tarvittiin mies osoittamaan, että se on toi tossa. (voi kun osaa sapettaa silkka avuttomuus).

Ja sitten se neuvostoliittolaisuus. Niin uhosin etten tee huonoa jälkeä enkä päältä koreaa kakkua kuten itänaapurissa on tapana. Turhaa pullistelua! Kuten kuvasta näkyy, on hylly todella jämpti koloonsa. Kahden illan hiominen ei siis ollut turhaa. Siitä on nyt näkymättömältä osalta hiottu petsilakat helv***iin ja ruuvit ruuvattu sisään "nivusia myöten", ja kun se näiden toimenpiteiden jälkeen mahtui nuijimalla paikoilleen, en todellakaan jatka hiomista, jotta siihen mahtuu petsilakkaa myös siihen kohtaan, joka ei näy. Kun se nyt on noin jämpti, olkoon osa kiinteää kalustusta nyt sitten.


Mutta kuten kunnon projektin kuuluukin, tämäkin poiki uuden. Enhän mä noin sekalaista ja rumaa seurakuntaa voi silmien alla pitää (ja vielä sekalaisemmat on vielä hyllyyn laittamatta). Nyt pitää alkaa etikettien tuunaus! Joskin se voinee odottaa kylmiä syysiltoja. :)

Sitä ennen odottaa kiireellisempi projekti, josta teille pieni maistiainen, enempää ette saakaan ihan heti:


tiistai 24. heinäkuuta 2012

Miksi mennä yli siitä, missä aita on matalin, kun voi ryömiä ali siitä, missä se on vielä matalampi?

Kodin ongelmakohtien ratkominen, tai sisustaminen, etenee hissuksiin. Tai en ole siitä kyllä ihan varma.

Minulla on kyllä ilmiömäinen anti-Midaksen kosketus, ja jos esineen voi hajottaa, minä hajotan sen. Jos asian voi tehdä väärin, minä teen sen väärin. Kuin teletappi konsanaan saan hokea itselleni "uudestaan, uudestaan." Voisin ottaa motokseni kysymyksen "Miksi tehdä mitään helpoimman kautta, kun voi tehdä vaikeasti?".

Case 1: Unohtaminen

No, ensiksi otetaan vaikka aikaisemmin postaamani parveke ja sen kodistaminen...
Ostin hienon turkoosin kynttilän parvekkeen pöydälle lyhtyyn valmiiksi pimeitä syysiltoja varten. Kokeilin vielä, että se varmasti mahtuu lyhtyyn. Ja sitten unohdin sen sinne. Läksin viikoksi mökille ja palatessani viikon lomalta kotona odotti tällainen näky:


Kuvanottohetkellä kynttilä oli jo roskissa, mutta sen jättämä steariinijälki koristaa ihanaista liinaani. Suoraan porottava aurinko todella sulattaa kynttilän, jos sitä joku ei vielä tiennyt.

En ryhtynyt edes pelastusoperaatioon, kun katsoin liinaa muutenkin tarkemmin, nimittäin sitä kuinka paljon se suunnilleen kuukaudessa ehti haalistua:


Onneksi näitä liinoja oli alun alkaenkin kaksi. Laittaisinko puhtaan vasta ensi kesäksi? Voisikohan liinalle suihkuttaa aurinkorasvaa? :D

Case 2: varmistuksen varmistus

No toinen käytännön esimerkki taipumuksestani on loman aikana syntynyt maustehylly.

Lähtötilannehan oli tämä:


Tuohon ei montaa maustepurkkia mahdu. Mausteita minulla piisaa, ja haluaisin ne sille korkeudelle, että yletyn niihin kuuman paistinpannun yli. Siksi tuo ylempi hylly ei tule kysymykseen.

Eikun mittailemaan. Mittasin tilan leveyden, korkeuden ja syvyydenkin muistin mitata. Mittasinpa vielä pippurimyllyni ja korkeimmat maustepurkit ja näin syntyi mitat maustehyllylle.


Isä teki minulle tämän mittatilaustyönä. Koitin minä olla apumiehenä (tai naisena) parhaani mukaan, mutta eipä minusta paljon apua tuossa ollut, joten isälle kaikki kiitos ja kunnia hyllyn tekemisestä. Olen onnesta soikea ja erittäin kiitollinen!

Käsittelemättömänä tuo kuitenkin olisi mahdoton siivottava, ja itse pidän enemmän tummasta puusta, joten eikun petsilakkaa kaupasta ja pensseli heilumaan.

Hauskaltahan tuo näyttäisi näinkin, vai mitä?

Laiska tekisi tällaisen neuvostoliitto-mallin, jossa vain julkisivu on petsattu. 

Minä en ole neuvostoliitto-fani. Niinpä kiltisti petsaan taustankin, ja pohjan. Kun tehdään jotain, niin tehdään sitten kunnolla!

Tältä se näyttää kertaalleen käsiteltynä. 

No tässä vaiheessa luonnollisesti jätin hyllyn kuivumaan. Kun sitten myöhemmin illalla ajattelin kirjoittaa tämän postauksen, halusin pistää hyllyn paikoilleen ja mallata purkkeja siihen, että ratkaisusta olisi saanut jonkinlaisen kuvan, vaikka pintakäsittely odottaakin vielä hiomapaperia ja toista sutimista. 

EIKÄ! AAAAARGHHH! Eihän se mahdukaan omalle paikalleen! 

Sain sen puoliksi lokoseensa ja siihen jumahti. No irrottamisessakin meni oma tovinsa, koska hylly jäi vielä nalkkiin siihen kahden kaapin väliin. Lopulta sain hyllyn irti ja huomasin, ettei petsilakka olekaan vielä täysin kuiva, vaan nyt valkoisia kaapin kylkiä koristaa hennon ruskeat raidat molemmin puolin. 

AAAAAARGH!!!

Tarinassa on opetus, tai kaksikin:

  1. Odota ihan oikeasti purkin kyljessä sanottu aika, ennenkuin koitat käyttää esinettä, joka on käsitelty purkin sisältämällä aineella
  2. Kokeile tekeleesi sopivuutta jo ennenkuin se on ihan valmis, josko virheen voisi vielä vaikka korjata PIENELLÄ vaivalla. 
No pistin mokoman hyllyn nyt takaisin kuivumaan, kokeilen huomenna uudelleen. Ja jos millin fiba on yhä olemassa, eikun hiomapaperia ostamaan...

Case 3: Epätoivoiset apuvälineet


Koska asun pienessä asunnossa, ei kaikille huonekaluille ole tilaa. Lisäksi jokainen taso on täynnä kodin elektroniikkaa sun muuta, eikä esim. kukille ja kynttilöille ole tilaa jäljellä. Siksi halusin kukkalaudan ikkunani eteen. 

Enhän minä toki itse tätäkään olisi osannut tehdä, vaan sain apuja nikkarointi-osioon. Siksi varmaan lähtötilanne olikin näin hyvä:


Puun ostaminen oli vielä helppoa. Samoin valmiin laudan hiominen. Sitten piti mitata kannakkeille sopivat korkeudet ja etäisyydet.


Huomatkaa kekseliäisyyteni korokkeiden kanssa!! Nimittäin ei kukaan pidä yli kaksimetristä lautaa paikallaan samalla kun kädessä on mitta ja lyijykynä oikean kohdan merkkaamiseksi.

No, eihän tuosta mitään tullut. Lauta oli uutena vielä hieman kiero ja kimpoili väkisin pois hiivapaketin päältä. Keksipaketti taas antoi perikse ja yhdelle kannakkeelle oli hetken päästä kolme merkkiä. Ei auttanut kun soittaa auttavat kädet paikalle.

Mikään ei enää mennyt pieleen, kun anti-Midaksen kosketus oli kumottu osaavilla käsillä. Kannakkeet saatiin paikalleen, myöhemmin petsasin laudan valvovan silmän alla ja en edes yrittänyt itse sitä enää kiinnittää paikoilleen, joten sekin sujui sitten kuin tanssi.


Nyt saan kaukosäätimet pois sohvalta (niin sohvapöytäähän minulla ei ole, eikä näin pieneen asuntoon sellaista tule), joulun alla saan kynttelikön jonnekin ja voihan tuossa makuuttaa keskenlukuista kirjaa tai vaikka riviä st. paulioitakin.

Me like it!

Ja kuin varkain näätte tässä samalla keskentekoisen isoäidinneliö-viltinkin. Kokosin jo sen liki valmiiksi, kunnes huomasin sen olevan liian pieni ja siksi lappujen virkkaaminen jatkuu taas... (miten niin ei onnistu kerralla???)

:DDDDD

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Huussi ilman huvilaa - virkattu vessan matto

Kotiutuminen etenee - sain ostettua kirpputorilta toimivan ja van muutaman vuoden vanhan pyykkikoneen viidellä kympillä! Ja pitihän sitä harmaanvalkoista kylppäriä jollain piristääkin. Suihkuverho ja pyyhkeet tietty tuo jo jonkun verran väriä, mutta pitäähän vessassakin matto olla, eikö?

Virkkasin sitten itse, kun en mieleistäni löytänyt. Tosin en tähänkään ole tyytyväinen. En tehnyt valmiista mallista, vaan sovelsin ite aiemmista matoista oppimaani. Ja koska mallia ei ollut, lähes joka kierros on tehty kahteen tai kolmeen kertaan kun välillä lisäyksiä oli liikaa ja välillä liian vähän.


Mutta mikä mua sitten ärsyttää?

Ensinnäkin tuo raita: Käytin jämäkuteen tähän, kun kuvittelin siten saavani tarpeeksi ison maton. Nounou, kude loppui silti kesken ja eikun lisää hakemaan (onneksi on kudekauppa lähellä). En kuitenkaan viitsinyt enää raitaa purkaa, vaikka se on vähän liikaa tuohon mattoon.

Sitten itse malli... tässä on nyt mun makuun liikaa kaikkea. Olisi pitänyt keksiä tuo reunan kuvio paljon aiemminn ja käyttää sitä myös maton keskiosassa, jossa on nyt asteri-matosta apinoitua kuosia. Tai sitten olisi pitänyt tehdä reuna sillä samalla, millä tuo keskusta.

Voi pöh, sanon vaan.

Kattelen tuota nyt vähän aikaa ja jos ei miellytä, puretaan sitten vielä kerran, pojat.