sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Läjäpäin kortteja, vol 1.

Toinen kerta elämässäni, kun tein ison kasan kortteja ilman varsinaista tarkoitusta (ja ilman sellaista kiirettä, että tää pitää viedä postiin vartin päästä). Ei ole siis tiedossa ainuttakaan hääkutsua tms, mutta aika läjän sain aikaiseksi, tässä ensimmäinen erä:

Mikä näistä on sinun suosikkisi?

1. Kermanvärisellä pohjalla vihreä kukkaketo


Käytetty boordilävistäjää, koholeimapulveria, varjostusta ja paperikukkasia... 

2. Maanläheiset sävyt

Koholeimaa ja paperikukkasia

3. Vihreää vihreällä


Koholeima, ääriviivatarraa ja organzanauhaa


4. Raikas kukkakortti


Vesileimaa, koholeima ja paperikukkia

5. Kangastus



boordilävistäjää, glitterikoholeimajauhetta ja silkkinauhaa

sama boordi myös sisällä

Tässä setissä tuli siis kokeiltua aiemmin ostamaani koholeimajauhetta, jossa siis kyllä luki hologrammi, mutta jotenkin ohitin sen ja kuvittelin saavani vain koholla olevan kiiltävän pinnan. Katin kontit! Tämän jauheen hiutaleet eivät sulaneet sellaiseksi koholla olevaksi massaksi, vaan hiutaleet vain "liimautuivat" paikkaansa ja muodostivat hologrammimaisen värin (kuparista valkoiseen ja siniseen) sen sijaan että olisi ollut kirkas. Ihan virheostos siis. Ens kerran kun pääsen taas alan liikkeeseen, ostelen sitä oikeesti kirkasta. 

Ja HUOM HUOM! Aikaisemmin antamani vinkki uunin käyttämisestä kuumailmapuhaltimen korvikkeena. Unohtakaa se! Uunissa noita sai käryyttää aikasta kauan kuitenkin, ennenkuin sulivat kokonaan. Ja eri pulverit sulivat tietysti eri aikaan, joten ensimmäiset meni pilalle ja viimeiset eivät ehtineet edes sulaa... 

Pääsin testailemaan ihan oikeaa miesten työkalua: kuumailmapuhallinta ja avot! Tuli ihan uusi ulottuvuus koholeimailuun. Kunhan vaan muistaa ensin huudattaa puhallinta vaikka päin seinää että on oikeasti kuuma ja muistaa sitten sohottaa kohti leimaustyötä tarpeeksi kaukaa, lopputulos on loistava. Minä kokeillessani kyllä taas onnistuin ampumaan pulverit pitkin taivaita, mutta erehdyksen ja kokeilun kautta löytyi oikea ote ja seuraavana päivänä ostin itselleni ihan oman kuumailmapuhaltimen kirpparilta. 

PS: työkaluosastolla kuumailmapuhaltimet maksaa vähemmän kuin askarteluliikkeissä ;)


torstai 26. huhtikuuta 2012

Bloggarin bölinää bloggaamisen bössiksestä

Blogissa on vallinnut lyhyt mutta sitäkin vastenmielisempi hiljaisuus. Kova halu olisi esitellä kasa hiljattain vääntämiäni kortteja. Myös isoäidinneliö-rintamalla tapahtuneita edistysaskeleita esittelisin mielelläni. Mutta ei onnistu! Unohdin nimittäin kamerani koti-kotiin äidin hellittäväksi ja saan sen takaisin aikaisintaan vapuksi. Yhyy.

Tässä tuskassani olen sitten keskittynyt ihastelemaan blogini kävijämääriä. Kävijämäärä nimittäin ylitti jo ennen puoltakuuta rajapyykin, joka oli tähän astisessa blogini historiassa yhden kokonaisen kuukauden kävijääärän huippulukema (olipa vaikea kirjoittaa tuo lause). Siis reilussa viikossa! Nyt kuukauden lähestyessä loppuaan lukema taitaa olla jo yli kaksi kertaa entinen huippusaldo. Puhumattakaan että se aikaisempi ennätyskuukausi oli kauan sitten ja ilmeisesti muodostui suurimmaksi osaksi hakukoneista eikä todellisista lukijoista... Näppäimistön takana on siis leveä hymy ja pomppufiilis.



Sinulle näkyvä kävijälaskuri on lisätty joskus kauan sitten, mutta kuitenkin huomattavasti blogin perustamisen jälkeen. Se ei siis näytä samaa lukemaa kuin Bloggerin oma kävijälaskuri täällä konehuoneen puolella. Tää moottori kertoo mulle, että se olisi käynnistetty jo yli 4600 kertaa!!! Uskomatonta! Hirrrveeeeen hirrveen ihanaa! (toim. huom. 15.5. laskuri on vaihdettu Bloggerin omaksi ja nyt lukemakin on oikein)

Kiitos jokaikiselle, joka sivuilla käy, on käynyt ja tulee käymään! 

Tässä itseriittoisessa suosiossa paistattelussa olen siis lillunnut ja samalla ajatellut, että teitä pitää myös palkita päivieni ilostuttamisesta. Olin ajatellut järjestäväni arvonnan vasta blogin täyttäessä 2 vuotta, mutta taidankin ponkaista sen pystyyn heti kun 5000 kävijän rajapyykki on ylitetty (olettaen että se tapahtuu vasta kun saan kamerani takaisin).

*hykertelyä ja käsien yhteenhieromista*

Nyt ei puutu enää kuin idea arvottavasta palkinnosta... *panee mietintämyssyn päähänsä*

Niin, ja ettei unohdu, kiitän teitä myös siitä, että saan lukea hauskoja, ihania ja jatkamaan kannustavia kommenttejanne. Niitä saa tulla toki enemmänkin, en pahastu siitä lainkaan!

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Valkoinen matto virkkaamalla

Vielä kuva siitä työnalla aiemmin olleestakin matosta.



Trikookudetta tähän meni aika tarkkaan 3 kg.
Malli on jälleen sävelletty Kauhavan Kangasaitan mallista Asteri. 



sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Paperikukkasista verho

Sormet verillä olen vääntänyt paperikukkasia askareiden välissä lisää ja solminut kukkasia yhteen.

Valmistakin tuli


Tämä on tarkoitus virittää takaoven ikkunaan peittämään auringon polttamia jälkiä, jotka eivät pesemälläkään lähde pois.

Virkkuukoukku ei tykännyt tästä hommasta:


Pitänee sijoittaa teräskoukkuun seuraavalla kauppareissulla.

Ja sitten ne tutut käytännön vinkit:
Luin jostain, että paperinaru kannattaa kastella kevyesti ennen työstämistä (ei liikaa, ettei katkeile). Ainakaan muovikoukulla virkatessa tämä ei pidä paikkaansa. Paperinaru lakkaa luistamasta kostutettuna ja virkkaaminen ei suju.

Sen sijaan kun sidoin kukkia yhteen samalla narulla, kostutin narun kevyesti (upotin sormet veteen ja vedin kevyesti pitkin narua ilman että ehti liikaa imeytyä yhteen kohtaan), niin sain umpisolmusta tiukemman.

Sisäosa verhosta on tehty ohuemmalla paperinarulla kuin kehystävä kierros. Ilman muuta helpompi työstää ohuempaa ja on se nätimpääkin. jättäkää siis ne normipaksuiset kauppaan.

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Onnea Kummitädille

Lomareissuun ei tullut askartelutarvikkeita mukaan, ja kummitädn 80-vuotispäivät lähestyvät. Eipä auttanut kuin kauppaan mennä ja haalia jotain tarvikkeita millä saa edes jonkinlaisen kortin aikaiseksi. Onneksi sain perusteltua ostokset muutenkin, ei siis tullut ns. tuplavarastoa.



Olisi siitä varmaan erilainen tullut, jos olis kaikki tykötarpeet ollut käden ulottuvilla, mutta olen mä toisaalta rumempiakin vääntänyt. Ideointi ja valmistus kesti varmaan vartin. :)

Onnea kummitäti!


torstai 12. huhtikuuta 2012

Paperinarukukkia

Kevät on tullut! Minä nimittäin näen kukkia, kukkia, kukkia....


Olen siis tehnyt jo aiemmin ison kasan paperinarukukkia, ja tänään katsotaan syntyykö niistä mitään...

Miten noita sitten tehdään?


Kehikko pitää olla, näitä vissiin on monenmoisia ja vanhojakin löytyy ihmisiltä kaapeista. Omani ostin Billnäsin kädentaitomessuilta jo viime kesänä, yrityksen nimi oli Alice A.

Langan pää pujotetaan keskireiästä päältäpäin alapuolelle ja kiinnitetään laudan reunaan alapuolelle. Sitten kieputetaan haluttu määrä ja halutun pituisia lenkkejä kahdeksikkona eli aina vastakkaiselle puolelle toinen terälehti ja vastakkaiselle toinen, siirtyminen vastakkaiselle puolelle viereen.


Kun tarpeeksi on kieputeltu, lanka vedetään viimeisen terälehden vastakkaisesta terälehdestä alapuolelle ja kiristetään. Sitten virkkuukoukku seuraavasta terälehdestä hakemaan lankaa päälle lenkiksi ja ryhdytään virkkaamaan kiinteitä silmukoita jokaiseen terälehteen.

Kiinteät silmukat sitovat lenkit kiinni.


Viimeisen kiinteän silmukan jälkeen vedetään lanka läpi ja vedetään se takapuolelle seuraavasta terälehdestä ja sidotaan umppariin aloituslangan kanssa. HUOM! ÄLÄ irrota kukkaa laudasta ennenkuin olet umpparin tehnyt, ettei mene terälehdet epäkeskoksi.



Valmis kukka on yksinkertainen, mutta josko niissä olisi yhdessä voimaa.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Neuletakki, neulepuikot, sukkapuikot, pyöröpuikot, kavennus, lisäys, kuvioneule, kaunis bloggaaja, siitä on kriisi tehty

On ollut parina päivänä aikaa lueskella erilaisia blogeja (Lueskella on aivan liian vahva verbi, kuviahan minä  olen vain katsellut) ja olen rakentanut itselleni valtaisan identiteettikriisin. Kriisiä voisi tietysti rakentaa monestakin asiasta, kuten vaikka siitä, että miten paljon jotkut bloggaajat saavat aikaan normaalin arjen pyörittämisen keskellä. Miten se on mahdollista? Mistä kaupasta saa niitä duracell-paristoja ihmisiin ja miksi toiset keksii koko ajan uusia ideoita? Miksen minä???

Mutta se aihe sikseen, nyt kriisi on kyllä muotounut neuletakista.

Näin yhdessä blogissa aiiiiivaaan Hirrrveen ihanan neuletakin. Olipa Bloggaaja itsekin aikamoinen rotunainen. Niinkuin arvata saattaa, pieneen päähäni tuli ajatus, että minäkin haluan tuollaisen. Sitten iski realiteetit tajuntaan, kuin kirves pöllin päähän. Puikot ei ole ystäviäni. Ei kertakaikkiaan ole! Jo peruskoulussa on tuttavuuteen tullut negatiivinen sävy kuin romanikerjäläisiin konsanaan. Opetussuunnitelmaan kuulunut sukkapari kyllä syntyi, mutta jösses, että niistä tuli isot! Ja varren koristeneuloksesta en selvinnyt ilman jatkuvaa neuvontaa, puhumattakaan että osaisin tehdä sukkaa vieläkään.

Sisukkaasti käsityöhullun tyttärenä en heti lannistunut, vaan alotin neulepuseron tekemisen yhtäaikaa kaverin kanssa. Kaveri tikutti neuleen kokoon ja piti neulettaan koulussa jo samana vuonna, omani valmistui myös vähän myöhemmin, mutta äidin avustuksella. Hihat, kavennukset ja kaula-aukon resori oli minulle ydinfysiikkaa.

Vieläkään en lannistunut, ajattelin oppivani tämän kyllä kun tarpeeksi kilisytän puikkoja. Aloitin uuden neuleen ja päätin, että nyt ei äiti neulo hihoja minua varten. Valmistuihan se neule, mutta vasta KAKSITOISTA vuotta myöhemmin. Voinette arvata ettei keskenkasvuisena valitut värit eikä malli enää miellyttänyt, puhumattakaan että tekele olisi edes päälle mennyt.

Tämän jälkeen tuli kyllä varmaan jo pidempi tauko, mutta senkin jälkeen olen ainakin yhden neulepuseron värkännyt valmiiksi asti. Taisi olla tavallisen tylsä loma, kun muistelen puseron syntyneen kohtuullisessa ajassa taidot ja neulomisnopeuteni huomioiden. Kamalan vaivan kun näkee ja työkin miellyttää silmää, voitte arvata sen harmistuksen ja ärräpäät, kun ensimmäisessä pesussa lanka hiutuukin poikki ja olkapäällä on iso reikä. Hammasta purren vein neuleen äitimuorille parsittavaksi (ei, en minä sitäkään osaa) ja pidin puseroa taas ylpeänä. Mutta seuraavassa pesussa sama homma ja sitä seuraavassa. Siinä sitten kirottiin, pärrättiin, taisi kiukun kyynelkin vierähtää ja neule jouti roskiin aiheuttamasta mielipahaa.

Tästäkin on jo vuosia ja mielipahat ovat väljähtyneet kuin aamuinen kahvi bloggaajan pöydällä. Vielä toissavuonna sitkeästi tartuin pyöröpuikkoon ja loin sen tuhannen silmukkaa (vihaan myös tätä lajia, miten voi ikinä arvioida, paljonko langan päätä pitää jättää, että saa luotua tarpeellisen määrän silmukoita ja miten ihmeessä saa keskityttyä yksinkertaiseen laskemiseen, että saa sen yli sata silmukkaa puikolle? Tyyliin: yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, mikä tuolla meni? Ai auto. Jaahas, lasketaas taas, ahaa, viisi silmukkaa valmiina, kuusi, seitsemän, kahdeksan, ai että tekiskin kahvia mieli. Äh, lasketaan alusta. ...Kahdeksan, yhdeksän, kymmenen, yksitoista, kyllä minä nämä teen ennen kahvin keittoa, kaksitoista, kaksitoista, äh, lanki meni solmuun...). Silmukat sain luotua ja taisi sillä neuleella olla korkeuttakin jo kokonaista 15 senttiä, kunnes tuokin työ jäi lepoon. Viime keväänä otin sen esiin ja tuumasin että olen lihonnut niin ettei työtä kannata purkamatta jatkaa. Voi per****.

Suivaantuneena purin tekeleen, annoin kaikki puuvillalangat siskolle ja lupasin, huom LUPASIN, etten enää yritä neuloa mitään niin suuritöistä, että se jäisi kesken. En koskaan!

Tämä historia mielessäni nyt katselen muiden blogeja kuin köyhä lapsi lelukaupan ikkunaa. Blogeissa on nyt mitä hienoimpia neuletakkeja, neulottuja mekkoja, tunikoita... Aaaaarrrggghhhh! Yhtäkin tuijotin pysähtymättä varmaan kymmenen minuuttia ja mietin että miten tuohon päästäisiin. Tuijottamisen lopuksi oli pakko todeta, että ei auta edes noitatipat tähän itkuun. Jos vielä kiukulla opettelisin neulomaan ja saisin keskityttyä työhön ja pidettyä innon yllä, ei se näyttäisi päälläni samalta, kuin tuon mahdollisesti 180 senttisen kaunottaren päällä. Kun vartta on vain metriviis pipo päässä ja vartalon muoto jotain potkupallon ja varoituskolmion väliltä, ei kannata vaivaan edes ryhtyä. Siitä päästiinkin jatkamaan kokonaisvaltaisen identiteettikriisin rakentamista. Pitiköhän minusta sittenkin tulla mies? Persjalkanen, perseetön ja harteikas olen jo. Vain munat puuttuu.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin lomalainen kiittää ja kuittaa.

PS: Menen nyt neulomaan säärystimiä. Kaks nurin, kaks oikein, ei yhtään kavennusta!

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Frillahuivi - röyhelöhuivi

Päätin minäkin tehdä röyhelöhuivin, kuten jo kaikki muut ovat tehneet. (Alan epäillä että olen uudelleen-hämäläistynyt todenteolla, sillä enää en ole missään asiassa ensimmäinen, toinen enkä edes kymmenes vaan kutakuinkin viimeinen innostuja innostujien joukossa.)

No siis se huivi. Ostin lankaa, koska mielestäni halvalla sain. Siitä seurasi se, että ohje vyötteessä oli englanniksi ja mutkikas tai jopa liikaa yksinkertaistettu, etten sen avulla osannut edes aloitusta tehdä. Lähdin netistä etsimään ohjetta ja päädyin blogiin Askartelua & Elämänmakuja (tuo blogi pitää penkoa läpi, mitä innoituksia sieltä saisi), jossa taas oli vinkki että Youtubesta löytyy ohjeita (miten en sitä sitten itse tajunnut?).

No sieltä löysin riittävän simppelin ohjeen, että minäkin ymmärsin:


  • Amerikkalaiseen tyyliin (miten ne oikeesti neuloo noin, en käsitä)
  • tai vaihtoehtoisesti Etelä-Suomen murteella. (tuostakin oli ilo ymmärtää useimmat sanat, menköön muille vitsinä, koska vitsiltä eestin kieli kuulostaa, jos ei ymmärrä sanoja)


Ja valmistakin tuli, lopulta:




Mutta itse tekemisestä... *Muutama ruma sana* Ei tuosta tottumisen jälkeenkään mitenkään nopeatekoista tullut, sanoivat nuo tuossa videossa mitä tahansa. Lanka oli koko ajan kippurassa ja sitä piti venytellä melkein silmukka silmukalta. Toki alkunopeuteen verrattuna työ eteni lähes tuplanopeudella ensimmäisen metrin jälkeen, mutta siihen ei kyllä paljoa vaadita.

Ei todellakaan syntynyt rakkautta tätä lankaa ja työtä kohtaan. Ei siis ole pelkoa, että seuraavat puoli vuotta blogini täyttyy vain näistä huiveista.

Tämä lähtee pakettiin ja lahjaksi, toivottavasti saaja tykkää, edes vähäsen. :)

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Mattoja siellä, mattoja täällä, mattoja, mattoja, mattoja...

Mihinkäs sitä tästä pääsee, kaikkia malleja on päästävä tekemään ja mattoja syntyy. Saa nähdä pääsenkö näistä eroon, koska omille lattioille nämä ei vaan kaikki mahdu.


Tällainen kukkamatto tuli tehtyä jo joku aika sitten, on vaan jäänyt kuvaamatta. Työnalla on vielä ainakin yksi. :)

Idean pohjana oli Kauhavan kangasaitan malli Marketta pitsimatto,  Tuon reunuksen siihen sitten kehittelin itse, kun kudetta piisasi. Kudetta meni muistaakseni 2,5 kg ja oli muuten pehmeää! Myyjä sanoi sen olevan Portugalista ja siellä sitä käytetään viiniköynnösten sitomiseen. Todella mukavaa työstää!

torstai 5. huhtikuuta 2012

Ja jälleen virkattu matto

Ei nämä mattojen virkkaukset tähän jäänyt.

Tässä toissaviikonloppuna virkaamani matto.


Kuteena Nanson trikookudetta, joka harmikseni ei ollut ihan sitä elastaanipitoista ihanaista, mutta laadukas matto tämä silti varmasti on. Ja jämäkämpi, koska kude oli kohtuullisen paksua aikaisempiin verrattuna.

Kulutus parin kilon luokkaa ja malli on sävelletty kuteen vähäisestä määrästä johtuen Kauhavan Kangasaitan mallista Asteri. Lopputulos on kuitenkin omaan silmääni ihan erilainen ja ehkä tähän asti tekemistäni kaikkein kaunein.

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Virkattu matto jämäkuteista

Aikaisemmin työkaverille tekemästä matosta jäi kerä harmaata kudetta. Meinasin siitä ensin tehdä korin, mutta siskon yllyttämänä kokeilin, miltä näyttää isoäidinneliön mallilla tehty matto.


Piti pistää kuvaan tohvelit viereen, että siitä jotenkin huomaisi, että koko on vähän muuta kuin vaikka seitsemästä veljeksestä tehty neliö. Lattiassa sitä ei minun mielestä heti tuohon neliöön niin rinnastakaan.

Mutta hiivatti sentään: miten sen saisi pysymää neliönä? Tollanen epäkesko se sitten on, nätti muuten kyllä.