sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Tekniikan ihmelapset maisemoi

Nykykodeissa on paljon uusia ongelmia ratkaistavana, joihin ei entisaikojen ihmiset joutuneet törmäämään. Ihan tässä näillä näppäimillä olen itse ihan konkreettisesti taistellut yhden sellaisen kanssa: Johtoviidakko!


Olen muutostani lähtien (siis jo yli 4 kk) katsellut ensimmäiseksi aamulla tällaista maisemaa. Aika ankea. Mutta itseäni saan syyttää, että halusin jakaa makuualkovin erilliseksi tilaksi. Pistin siis isältä saamani vanhan senkin poikittain keskelle huonetta. Sen takunen sitten komistaa makuualkoviani.

Varmaan voitte kuvitella, miten ihanaa tuota oli imuroida. :)


Ensiksi ompelin verhojen ylijäämäkaistaleista nauhat, joilla sidoin johdot lenkeiksi roikkumaan senkin takaseinään vääntämiini ruuveihin. Samalla korjasin vanhaa senkkiä, jonka takalevy näkyi olevan perin irtonaista sorttia.


Sitten ompelin kankaasta verhon takaseinän eteen. Verhovaijeria ei ollut, joten käytin kuminauhaa.

Lopputulos näyttää ihan siedettävältä, vaikka tehdessä meinasi itku tulla, monestakin syystä.

Ensinnäkin, en ole oppinut verhoprojektistani mitään! Mittasin kankaan, leikkasin reunasta pätkän ja revin lankasuoraan. Ja tuhannen painokelvotonta sanaa! Kankaan kappale oli toisesta päästä haluttu 70 cm, mutta toisesta tuskin enempää kuin 40 cm. Onneksi se toinen puolikas oli vielä riittävän kokoinen.

Toisekseen, naulan lyöminen ikuvanhaan puuhun EI ole helppoa. Tukinaulathan on tuossa keskimmäisessä kuvassa tukemassa jatkojohdon mötikkää alapuolelta (no mikä se sitten on, jos ei mötikkä?).

Kolmanneksi, kuvan saitte nyt niiden kuuluisien nilkkaan purevien villakoirien kera, vaikka kuinka halusin siivota ensin, en voinut. Viimeksi imuroidessani olen painanut johdon sisäänvetopedaalia niin raivokkaasti, että johto on nyt imurin sisässä kurkkuaan myöten, enkä saanut sitä pitemmälläkään hikoilulla sieltä ulos. Huomenna koitan uudelleen ja todennäköisesti käännyn jonkun fiksumman puoleen, tai näpeistään voimakkaamman.

Noissa vastuksissa oli varmaan tarpeeksi, koska ommellessa neula ei katkennut, lanka ei krymppääntynyt nurjalle puolelle eikä tapahtunut muutakaan mulle tavallista ompelukonekammotusta. Ja onnekasta ompeluhetkeä korostaa vielä se, että ennen tuota verhoa kavensin (lue: poistin kurvit lantiolta) ja lyhensin yhdet farkut! En ole ikinä ennen suostunyt punttien lyhentämistä vaikeampaan hommaan, mutta nyt sain ne kavennettuakin niin, että ne näyttää päällä hyviltä. Eikä siis niin, että toinen puntti soi ja toinen hölskyy. :)


Arkana ompelijana uskalsin jopa käyttää hurrrrrjan hienon ompelukoneeni koristeommelta lahkeensuissa. Ehkä jo ensikerralla uskallan pistää ne erottuvammalla värilläkin. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti