lauantai 9. kesäkuuta 2012

Sisustamaan sisustamaan...

Muuton jälkeen iskee aina kova himo sisustaa. Tosin ennen koko sisustussanan keksimistä tuota olisi varmaan vaan kutsuttu ongelmakohtien ratkomiseksi, sillä kaikenlaista pientä tulee aina eteen asuntoa vaihtaessa.

Itselläni tuli nyt eteen monta pientä kohdetta, joihin voisi kaunistusta / parannusta kehitellä hissukseen (liikaa hätäilemällä ei tule parhaita ideoita, puhumattakaan että tekeminen lopuisi kesken). Tauluja on siis hakattu seinään ja tavarat on kutakuinkin paikoillaan ihan muutamaa kirjaa lukuunottamatta, mutta sitten alkaa se paras vaihe: uusien ideoiden keksiminen.

Ongelmakohdista ekana ratkaisuja löytyi parvekkeelle. Tulos ei ole vielä mikään päätä huimaava, ei sisustuslehtikelpoinen, eikä etenkään valmis. En vaan malttanut odottaa valmista lopputulosta ennen postaamista, vaan tää piti jakaa nyt ja heti!

Lähtökohta

tyhjä parveke, jossa on ainoastaan edellisen asukkaan jättämä auringon polttama puupintainen ruma pöytä.
Mitään muuta parveke-rekvisiittaa ei ollut valmiina.

Reunaehdot


  • Ei kukkia!
    Ensiksikin, pelkään lapsellisen hysteerisesti kelta-mustaraidallisia pöriseviä lentäviä otuksia, joten en halua enempää niitä houkutella seurakseni.
    Toisekseen, kuolisivat tuohon parvekkeelle hoidon puutteessa kuitenkin, en nimittäin ajatellut koko kesää olla vain kotona kukkia kastelemassa. 
  • Ei yhtään enempää koukkuja / nauloja kattoon tai seinään,
    sanoi luotto-iskuporakoneen käyttäjä.
    Pakko siis jättää haaveet että lisäilisi seinille mitään roikkumaan, seinä on kuulemma kivikovaa ja siihen ei reikiä saa. Onneksi edellinen asukas oli muutaman jaksanut laittaa. (ja juu, voisin koittaa porata itsekin, mutta veikkaan, etten saisi reikää aikaan vaikka iskuporakoneen ostaisinkin. Pituus ei riitäisi kattoa poraamaan ja seinäänkin reiän tekeminen asunnon sisäpuolella näytti vaativan niin paljon voimaa, että jos siihen ryhtyisi, siinä poraisi emäntä eikä työkalu. 


Ratkaisu

Vähän uutta, vähän vanhaa ja vähän "lainattua", kierrätys kunniaan!!!


Jättilyhty kirpputorilta, 7 tai 8 €


Sisustusavain Hongkongista, alle 6 €


Kaksi puutarhatuolia JYSKistä, alemyyntejä kyttäämällä 35 €/ kpl. 
Pöytä tietenkin 0 €
(joku olisi juu kantanut sen jo roskiin ja ostanut uuden, mutta, minäpä ostin siihen liinan.)Liina kirpputorilta, 0,5 €
Muovimatto äidin varastosta pölyttymästä, 0 €
Lyhty omasta varatosta, 0 €


Toinen ihan ehta matto, jotta saa tomut pois jaloista, mökiltä, 0 €


Eikä se tosiaan vielä tähän jäänyt. Isältä tilasin jo kolme puulaatikkoa, jotka voi pinota hyllyköksi peräseinälle toisen tuolin viereen. Lisää lyhtyjä yms. voi sitten ripotella siihenkin. Kivisisustaminenkin raksuttaa tuolla tyhjässä kopassa, jota pääksi kutsutaan...

Mutta näin pitkälle päästiin nolla-pisteestä pyöreästi laskettuna 85 €:lla. On se minusta ainakin jo kivempi paikka istuskella kuin tyhjä betoninen laatikko.

Hiukan kyllä säälittää tuo liina, se kun on kudottu raidalliseksi eikä painettu. Kunnon liina siis. Mutta parvekkeelle sen ostin niin olkoon nyt siellä.

2 kommenttia:

  1. Kotoisen ja mukavan näköistä! Kyllä tuolla kelpaa istuskella!=)

    VastaaPoista
  2. Hienon näköistä täällä blogissa ja kiitos neuvoista. Tosin poistaminenja uudelleen lisääminen ei auta. Huomaan, että sinunkin blogisi loppuu .fi olisko sillä jotain vaikutusta ja milloinhan tämä muutos on tapahtunut?? Minä en ole muuttanut itse mitään... ennen oli .com

    VastaaPoista