perjantai 29. lokakuuta 2010

Kaitaliina kierrättäen

Minulla on vanhat keittiön tuolit ja ikää niillä on varmasti pian 50 vuotta. Osa tuoleista on isäni tekemiä, ja jos nyt oikein muistan, loput on vaarini teettämiä. Ne on tehty sen verran älykkäästi, että istuimen kankaan saa vaihdettua vaikka joka viikko, jos siltä tuntuu, koska istuin osa lähtee irti.

Edellisen kankaan mentyä puhki siskoni heitti idean, että voisin tehdä uudet farkkutilkuista. Ei sitä ehdotusta tarvinnut pohtia kovin montaa minuuttia, kun se tuntui omalta. Ratkoin farkun lahkeista käänteet auki ja leikkasin farkut palasiksi.

Tuoli farkkukankaalla uudistettuna
Farkkupalojen leikkaaminen ei ollut kivaa, mutta lopputulos miellytti silmää. Olen aina ollut hulluna ruutuihin ja raitoihin ja nyt tein sellaista kuosia sitten itse. Pinta on kivempi vielä kun jätin saumat keskelle paloja ja otin mukaan kuluneet puntit suut niin että käänteet on ratkottu auki.

No eihän se sitten niihin tuoleihin jäänyt. Aikaisemmin näitte jo keittiön seinälle kehystämäni farkkutilkkujutun, mutta pitihän sitä kaitaliinakin vielä tehdä.  Kaitaliinan palat leikkasin jo aikaa sitten, itse liinan ommella hurautin saumurilla jo kesälomalla, mutta tähän asti pohdin tuota kanttaamista.


Päädyin sitten laittamaan tuollaisen ruudullisesta kankaasta leikatun kantin liinaan. Kuvasta näkyy hyvin, miten amatööri olen. Liina on mutkanen kuin permanentattu tukka. Tämän selittää tietenkin yksi emämoka ja monta pienempää virhettä: Käytin sekä stretchfarkkuja että venymättömiä farkkuja. lisäksi palaset ei olleet millilleen saman kokoisia. Vähän kuin rakentaisi taloa eri kokoisista tiilistä  ja ihmettelisi, miksi kaikki seinät eivät ole yhtä korkeita. :)

Mutta olkoon mutkalla ja vänkyrällä, onpahan omin kätösin tehty!



Tervetuloa iltaäpäiväkahville!

lauantai 16. lokakuuta 2010

Jätteet uusiokäyttöön

Jätteistä käyttöesineitä teemalla innostuin joskus kokeilemaan, mitä saisin aikaan talousjätteestä, liimasta ja serveteistä. Niistähän syntyi säilytyspurnukoita, ja harvinaisen käytännöllisiä sellaisia.

Olen jo jonkin aikaa haalinut tutuilta pahvisia purnukoita askarteluihini. Saalis muodostuu pääasiassa pringles-purkkeista, koska niitä nyt sattuu eniten tuttavapiirissä kertyvän. Mutta muutkin vahvat rasiat ovat ihan yhtä hyviä, esimerkiksi salmiakkielukoita sisältänyt karkkiarasia kannella on oikein oiva päällystyksen kohde.

Tarkoitukseni oli vähentää jätettä, ja käyttää jo syntynyt jäte hyödyksi. Tämä kierrätykseni on kuitenkin saanut aikaan käänteisenkin ilmiön: pari sukulaista on nyt ostamalla ostanut juuri pringleseitä, että saisin materiaalia...

Tähän asti olen tehnyt säilytyspurkkeja lähinnä maalaamalla tai servettitekniikalla. Mielessä itää kyllä jo alkutekijöissään olevia ajatuksia seuraavista variaatioista. 


Purkit täytyy aina ensin pohjamaalata, päällystipä niitä miten vaan, sillä tekstit ja värit niissä on usein niin voimakkaita että ne kuultavat läpi.

Yksinkertainen servetti liimataan purnukkaan kiinni servettilakalla. Itselläni sattuu nyt olemaan tehdasvalmisteista decoupage-lakkaa, mutta kuvassa näkyvä yksilö ei juuri eroa erikeeper-vesi-seoksesta. Servetti kannattaa liimata parin sentin pätkä kerrallaan, jotta sen ehtii tasottaa ennen liiman kuivahtamista. Siloittamiseen tuntuu sopivan parhaiten sivellin, jolla liimaakin purkkiin levittelee. Sorminkin voi tehdä, mutta se toimii vain niin kauan kuin servetti on märkä liimasta. Heti kun se muuttuu nahkeaksi, on suurella todenäköisyydellä liimaamassa servettiä sormiinsa purkin sijaan. Ja voi sitä hammasten kiristelyä kun viimesenteillä servetti repeää ja ilkkuu tekijän sormenpäissä.


Kun servetti on liimattu, purkin on hyvä hetken kuivahtaa, että sen voi käsitellä uudelleen. Vaikka se ruttuiselta näyttääkin, älä sinä pieni perfektionisti vielä heitä sitä menemään, sillä uusi käsittely siloittaa sitä vielä kummasti. Älä kuitenkaan odota että purkki on rutikuiva, jos haluat siitä mahdollisimman sileän, koska kertaalleen kuivuneet rutut ei ihan niin helposti enää litisty purkin kylkeen kiinni.


Valmiissa purkeissa on kiiltävä pinta joka kestää kevyesti pyyhkiä märälläkin. Jos omaa pientä perfektionistin vikaa, kannattaa ostaa erikseen mattapintaista decoupage-lakkaa (Tiimarista sain joskus oikein hyvää sellaista, joka hakkaa mennen tullen tuon ylhäällä kuvassa olevan tuotteen), koska se  jättää servetin luonnollisemman näköiseksi.

Ja rajanahan on vain mielikuvistus, ja kaupan servettivalikoimat
Itse tein pieneksi tuliaisiksi sarjan säilytyspurkkeja, käsitöitä ja askartelua harrastavalle ihmiselle, jolla on varmasti pikkutavaraa purkkeihin sullottavaksi.

Tavallinen korkea pringlespurkki vetää muuten juuri sukkapuikot sisäänsä, jos sellaista sattuu harrastamaan.

torstai 14. lokakuuta 2010

Syksyn satoa, osa II - Luonto yllättää

Kehuskelin tovi sitten itse kasvattamillani tomaateilla ja yhdellä paprikalla. Paprika oli hyvämuotoinen ja kasvavan näköinen... Kunnes eräänä päivänä katsoin uudelleen. Meidän paprikasta tuli musta!





Minä en pysty ymmärtämään, että miten tuo on mahdollista! Kauniin vaaleanvihreästä paprikalapsesta piti tulla keltainen tai oranssi paprika. Väristä voisi kuvitella, että se on jotenkin mätä, mutta poimittaessa se oli kyllä kimmoisa ja jämäkkä kuin tuoreen paprikan kuuluukin.

Pistin tuon yksilön nyt vain jääkaappiin ja mietin, uskallanko edes maistaa.

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Hukun porkkanoihin!

Koska meillä on vain pieni jääkaappi, mietin, että miten käyttäisin porkkanoita, joita aiemmin saimme. Tiedän että satoa tulee myöhemmin vielä lisää, eli jotain on syytä tehdä porkkanavuoren hävittämiseksi. (ja mikä siinä on, että ehdin vielä kaupastakin mokomia juuri ostaa, kun en tiennyt että porkkanalähetys saapuu juuri nyt)

Perinteistä porkkanaraastetta jo tein ruuan kaveriksi, mutta sen unohdin nostaa pöytään ruuan valmistuttua. Sen voinee sitten ottaa vaikka töihin evääksi. Ruuaksi oli muuten siskon valmistamaa risottoa, nami!




Niin herkullisen ruuan jälkeen piti tietenkin saada jälkiruokaa. Radiossakin sanoivat, että nyt on se aika vuodesta, kun ei tarvitse linjoista välittää, rantakunnon vahtiminen on takanapäin ja loppiaiseen on aikaa. Siispä leipomaan!

Jamie Oliverkin mittaa aineet aina kuppiin ennen kuin tekee mitään :)


Porkkanakakku

Ohjeen pohjasta tulee noin 3 litran kakkuvuuan verran taikinaa, tuplattuna siitä saa hyvän paksuhkon kakun uunipannulla paistettavaksi.  Ohjeen kuorrutus taas riittää selllaisenaan kokonaiselle uunipellillekin, kakkuvuualla tehdyn plätyn päälle siitä saa paksun, reunojen yli valuvan kuorrutuksen.

Pohja:

5-7 porkkanaa (noin 350 g raastetta kuitenkin riittää, jos sait isoja porkkanoita, kaupasta tai omalta maalta)
3 kananmunaa
3 dl sokeria
1,5 dl öljyä
3,5 dl vehnäjauhoja
1 tl kanelia
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta

  1. vatkaa sokeri ja muna vaahdoksi
  2. lisää raastettu porkkana ja öljy
  3. lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet
  4. kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun 3 litran kakkuvuokaan
  5. paista 175 asteisessa uunissa 50 minuuttia (meidän uudehkolla kuumakallella meni vain reilut 40 minuuttia)
  6. Jäähdytä ja kumoa

Kakun jäähtyessä voit valmistaa kuorrutuksen (tämä määrä kuorrutetta riittäisi varmaan koko uunipellill

Kuorrutus

50 g voita
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1,5-2 dl tomusokeria
1-2 tl vanilliinisokeria

  1. sulata rasva
  2. sekoita muut aineet joukkoon ja sekoita tasaiseksi
  3. jäähdytä kuorrutusta hetki jääkaapissa
  4. levitä kaakun päälle


Siinä se nyt on! Pieni ja terveellinen jälkiruoka.

tiistai 5. lokakuuta 2010

Ulkoinen muutos ei vaikuta sisältöön, vai vaikuttaako?

Vaikka veivasin ensimmäistä ulkoasuakin aika kauan, joku siinä koko ajan häiritsi. Piti siis jälleen kokeilla näitä monipuolisia valmiita ominaisuuksia, mutta muutokset tuskin jää tähän. Harvat lukijani,  älkää peljästykö, jos ulkoasu on lähiviikoina useinkin muuttunut, samasta blogista on silti kyse. :)

Tässä iltana eräänä opin sellaistakin, että väreillä on merkitystä. Ei sillä, ettenkö sitä ennenkin tiennyt, mutta nyt opin uutta: Tämän päiväinen muutos sinisestä punaseen ei siis ole ainakaan laihduttava. Nimittäin opin, että punaisen ja oranssin sävyt stimuloivat ruokahalua ja siniset sävyt vähentävät ruokahalua. Värin lämpimyydellä ei kuulemma ole justiinsa merkitystä.


Minulle saa jättää kommentteja, kaikenlaisia, koskivatpa ne sitten sisältöä tai ulkoasua. Ne ovat jopa erittäin suotavia.

kodinhengetär

PS: Jos haluat esimieheltäsi palkankorotuksen, pukeudu pinkkiin. Jos esimiehesi on nainen, pinkki kuitenkin herättää lähinnä epäilyksiä. Turvaudu silloin keltaiseen, älykkyyden väriin.

Syksyn satoa - Ei aina itse onnistu

Keväisin keskellä kämmentä vihertävään peukalooni iskee syyhy: Siemeniä, multaa ja purkkeja pitää saada! Jaksan idättää siemenet, koulia taimet ja sitten yleensä lopahtaa innostus koko puuhaan. Parhainpana vuonna olen saanut hoidettua taimia jopa vähän pitemmälle, mutta ensimmäisten rikkaruohojen kitkemiseen tai harvennukseen tai vastaavaan usein lopahtaa motivaatio lopullisesti.

Tämä vuosi oli poikkeava. Kotioloissa kylvin purkkeihin paprikaa, tomaattia ja parsakaalia. Lisäksi lainasimme pari riviä vanhempiemme ryytimaasta ja laitoimme maahan porkkanaa, sipulia ja lanttua.

Kun oma intoni kotona olevien taimien jatkokasvatuksesta perinteiseen malliin lopahti, siippani jatkoi kiltisti aloittamaani puuhaa, kastellen, sitoen, tukien ja mehiläistä leikkien. Onneksi tuo ei muuten pompi kukasta kukkaan.

Parsakaalit piti heittää kokonaan pois aika alkutaipaleella, sillä niistä kasvoi vain parikymmentä senttiä vartta, joiden päässä oli ensimmäiset sirkkalehdet. Niitä katsellessa en voinut kun nauraa, olisipa ollut minun parsakaaleillani hontelo varsi. Mutta paprikoistamme tulikin melkoisia jättiläisiä, pensastomaateista puhumattakaan. Tomaattimme kun muistivat sitten vasta puolen metrin pituuskasvun jälkeen, että "Hei! Pensastomaattiahan meistä piti tulla!". Ja eikun pukkaamaan haaraa.

Kasvia koko ikkunan mitalla, ja verholaudan alla tomaatti pukkasi vartta jo kokolailla alaspäinkin


Satoa on nyt sitten korjattu kokonaista 4 tomaattia. Tosin vieläkin, lokakuulla, siellä varsissa roikkuu vihreitä kasvavia palleroita. Paprikoidemme kanssa ei käynyt ihan niin hyvin. Pituutta nekin pukkasivat kunnioitettavan määrän, kuten yllä olevasta kuvasta näkyy. Mutta satoa... kahdeksasta kasvista... YKSI!

Ainokainen paprikamme vieläkin kasvissa kiinni, kokoa ja väriä saamassa. Tavoite kun on keltainen tai oranssi.


Onneksi saimme syksyisen tervehdyksen syntymäseudulta, joka oli komeudessaan mieltä lämmittävä. Maistiaisiksi saimme nimittäin tuttavalta pari itsekasvatettua chiliä, yhden suippopaprikan ja lisäksi itse ostamistamme siemenistä kasvatettuja sipuleita ja porkkanoita, pussillisen kumpaistakin. Niiden kasvattamiseen emme tosin paljon vaivaa nähneet. Huonoa omatuntoa voin suomia vain sillä, että jaksoin kerran harventaa porkkanat kamalimpien helteiden aikaan, kesälomalla kotopuolessa ollessani. Voi sitä mäkäräisten, paarmojen ja hien määrää. Ja kiroilun.




Luonnon itsensä kasvattamaa satoa on nyt sitten koitettu kerätä talven varalle sen verran kuin tarvetta on. Samalla vähän kompensoin tuota oman tuotannon heikkoutta, ei nimittäin pääse säilömistä juuri opettelemaan yhden paprikan ja parin tomaatin kanssa. Tässä kolmisen litraa vastakerättyjä suppilovahveroita, eikun taas pannu puhisemaan.


Kiitos siis luontoäiti, oma äiti ja Matti!

maanantai 4. lokakuuta 2010

Korttiaskartelua

Saimme kutsun kaksille synttäreille samalle päivälle, samalle kellon lyömälle, saman kunnan eri reunoille. Pitkän pohdinnan jälkeen päätimme jakautua molempiin: Mieheni meni oman ystävänsä vaimon syntymäpäiville ja minä menin oman ystäväni syntymäpäiville.

Tein kortin lahjaksi ystävälleni, itse lahjan väreihin sopivan tietenkin.






Ruusukuvio on tehty Fiskarssin MiniShapeBoss -kuviointisetin avulla, ja lisäsin ohuen ohuen rautalangan kanssa korttiin vielä helmikoristeet. Nopeasti tehty, yksinkertainen, juuri sellainen kun itse tykkään. Kiireessä en ehtinyt panostaa kortin sisäpuolelle yhtään, joten siellä oli ainoastaan aforismi onnittelun saatteeksi.