tiistai 5. lokakuuta 2010

Syksyn satoa - Ei aina itse onnistu

Keväisin keskellä kämmentä vihertävään peukalooni iskee syyhy: Siemeniä, multaa ja purkkeja pitää saada! Jaksan idättää siemenet, koulia taimet ja sitten yleensä lopahtaa innostus koko puuhaan. Parhainpana vuonna olen saanut hoidettua taimia jopa vähän pitemmälle, mutta ensimmäisten rikkaruohojen kitkemiseen tai harvennukseen tai vastaavaan usein lopahtaa motivaatio lopullisesti.

Tämä vuosi oli poikkeava. Kotioloissa kylvin purkkeihin paprikaa, tomaattia ja parsakaalia. Lisäksi lainasimme pari riviä vanhempiemme ryytimaasta ja laitoimme maahan porkkanaa, sipulia ja lanttua.

Kun oma intoni kotona olevien taimien jatkokasvatuksesta perinteiseen malliin lopahti, siippani jatkoi kiltisti aloittamaani puuhaa, kastellen, sitoen, tukien ja mehiläistä leikkien. Onneksi tuo ei muuten pompi kukasta kukkaan.

Parsakaalit piti heittää kokonaan pois aika alkutaipaleella, sillä niistä kasvoi vain parikymmentä senttiä vartta, joiden päässä oli ensimmäiset sirkkalehdet. Niitä katsellessa en voinut kun nauraa, olisipa ollut minun parsakaaleillani hontelo varsi. Mutta paprikoistamme tulikin melkoisia jättiläisiä, pensastomaateista puhumattakaan. Tomaattimme kun muistivat sitten vasta puolen metrin pituuskasvun jälkeen, että "Hei! Pensastomaattiahan meistä piti tulla!". Ja eikun pukkaamaan haaraa.

Kasvia koko ikkunan mitalla, ja verholaudan alla tomaatti pukkasi vartta jo kokolailla alaspäinkin


Satoa on nyt sitten korjattu kokonaista 4 tomaattia. Tosin vieläkin, lokakuulla, siellä varsissa roikkuu vihreitä kasvavia palleroita. Paprikoidemme kanssa ei käynyt ihan niin hyvin. Pituutta nekin pukkasivat kunnioitettavan määrän, kuten yllä olevasta kuvasta näkyy. Mutta satoa... kahdeksasta kasvista... YKSI!

Ainokainen paprikamme vieläkin kasvissa kiinni, kokoa ja väriä saamassa. Tavoite kun on keltainen tai oranssi.


Onneksi saimme syksyisen tervehdyksen syntymäseudulta, joka oli komeudessaan mieltä lämmittävä. Maistiaisiksi saimme nimittäin tuttavalta pari itsekasvatettua chiliä, yhden suippopaprikan ja lisäksi itse ostamistamme siemenistä kasvatettuja sipuleita ja porkkanoita, pussillisen kumpaistakin. Niiden kasvattamiseen emme tosin paljon vaivaa nähneet. Huonoa omatuntoa voin suomia vain sillä, että jaksoin kerran harventaa porkkanat kamalimpien helteiden aikaan, kesälomalla kotopuolessa ollessani. Voi sitä mäkäräisten, paarmojen ja hien määrää. Ja kiroilun.




Luonnon itsensä kasvattamaa satoa on nyt sitten koitettu kerätä talven varalle sen verran kuin tarvetta on. Samalla vähän kompensoin tuota oman tuotannon heikkoutta, ei nimittäin pääse säilömistä juuri opettelemaan yhden paprikan ja parin tomaatin kanssa. Tässä kolmisen litraa vastakerättyjä suppilovahveroita, eikun taas pannu puhisemaan.


Kiitos siis luontoäiti, oma äiti ja Matti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti